torstai 22. huhtikuuta 2010

Taustoja Uskomattomaan tilanteeseen

Siis jo puhelussa, kysyessään töihin, pomo ilmoitti syyksi elintarvikealalla voimassa olevan ylityökiellon. Olen nyt oppinut, että ylityökielto tarkoittaa myös estettä käyttää vuokratyövoimaa. Kyseisessä paikassa on tähän aikaan vuodesta ollut 3-5 vuokratyöntekijää. Ja jos oikein pilkkua viilattais niin munkin palkkaaminen rikkoi kieltoja (johtuen mun osa-aikasuudesta, mutta se taas johtui ihan musta ittestä). Eilen ja tänään firmassa aloitti mun lisäksi kaksi muutakin tuttua pätkätyöläistä. Työsopimus kirjoitettiin ensi viikon loppuun asti merkinnällä 0-40h/vko. Normaali osa-aikaisen sopimuksen sanamuoto kyseissessä talossa. No nyt on niin, että työantajapuoli on iskemässä takaisin ja maananataina kello 18.00 alkaa työsulku (sopimuksen saaminen aikaan siihen mennessä näyttää erittäin epätodennäköiseltä). Työsulku kestää keskiviikkoon puoleenyöhön asti. Sitten saattaakin jo olla liian myöhäistä vappukiireelle, enkä siis saakaan töitä kuin yhteensä neljä päivää. No ei nuolaista ennen kuin tipahtaa. Toisaalta nyt näyttää, että turvatarkastukseen saatais lisää tunteja. Jotain positiivista edes.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Uskomatonta

Puhelin soi äsken. Pyysivät mua yhteen vanhaan työpaikkaan osa-aikasesti pariksi viikoksi. Siihen ihanimpaan paikkaan mun vanhoista työnatajista. Niillä on siä paniikki kun elintarvikealalla on ylityökielto. Incredible. Phone rang and I was asked to do a part-time job for one of my old employer for couple weeks. The best of my old employers.

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Tötteröpää

Savu on nyt sitten steriloitu. Tötteröä täytyy käyttää 10 päivää. No onneksi Savu on jo muutamassa tunnissa oppinut liikkumaan tötterön kanssa ja luopunut enemmistä yrityksistä poistaa tötterö päästä. Muutama valokuva tötteröstä. Tässä vielä pari videoa alle puoli tuntia kotiutumisen jälkeen.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Käsitöistä välillä

Kävin tänään Kertussa neulekokoontumisessa. Oli sitten joskus muinoin ollut yhden kanssa puhetta parista huivilangasta, jotka hänelle oli tullut lankaklubista ja jotka ei häntä puhutellut. Olin jo aiak päiviä unohtanut koko asian, mutta nyt oli henkilöllä langat mukana. Niinhän siinä sitten kävi, että langat lähti mun mukaan. Muutenkin meitä oli vaan neljä paikalla (viides saapui juuri kun kolme meistä oli lähdössä). Oli tosi mielenkiintoiset jutut meillä. Two skeins came home with me from Kerttu. Had very much fun anyway.

Näyttää noi kuvat vähentyneen mun blogista. Tässä hieman korjausta asiaan. Tämä on Savun ensimmäisen juoksun ajalta. Kuva on otettu pari sekuntia ennen kuin Hastuli kyllästyi Savun lähentelyyn ja antoi tassusta äänimerkein säestettynä. Toivottavasti enempää juoksuja ei tule. Leikkausaika on reilun viikon päästä.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

IIIIK!!! Osa 2

Siis löytyi lauantaina matoja kakan seasta hiekkalaatikosta. Ja erehtymisen vaaraa ei ole, ne liikkui. Että mun tuli paha olo. Edellisestä löydöstä on siis kaksi ja puoli kuukautta. Voin myös varmasti sanoa, että tämänkertaiset madot on eri matoja kuin viimeksi. Ja just mä sain Savulle ajan sterilointiin 19. päivä. Toivottavasti näistä madoista pääsee eroon nopeasti, ettei tuo leikkaus vaarannu.

torstai 1. huhtikuuta 2010

Aikuistumisia

Savu oli eilen illalla aika äänekäs. Tänään se tarjoaa peppua molemmille leikatuille kolleille. Hastulilta Savu sai kiukkusen tassun läimäytyksen, mutta Hipuli ottaa niskaotteen. Onneksi ei muuhun enää pysty. Hipuli onkin käynyt naisissa ennen leikkaamista. Tänään käväsen eläinlääkärissä sopimassa leikkausajan. Kuvia tulee kunhan (jos) saan niitä.